V. 1596 antoi Klaus Fleming kuningas Sigismundin käskystä Suomeen sijoittaa sen sotaväen, jota hiljan oli käytetty venäläistä vastaan, joka leirittäminen tuntui etenkin pohjalaisten mielestä niin sietämättömältä, että suuria valituksia siitä tehtiin Kaarlo herttualle¹, ja vihdoin purjehti Pentti Pouttu muutaman talonpojan kanssa Pohjanmaalta elokuussa Tukholmaan kysyäksensä sieltä neuvoa Kaarlo herttualta. Silloin saivat he sen neuvon, että he vastaisivat väkivallan teolla väkivaltaa vastaan ja karkoittaisivat luotaan majoitetun sotaväen.

Tästä sai rahvas rohkeutta, nousi julkisesti kuninkaan ratsuväkeä vastaan, niin että sen täytyi Flemingin käskystä peräytyä², etsiä vielä jäljelle jääneitä ja piteli heidän puolustajiaan kovakouraisesti, upotti osan heistä elävänä avantoihin, asetti osan maalitauluksi pyssyilleen ja nuolilleen, monesta muusta menettelytavasta puhumattakaan. Kun kaikki tämä onnistui heille hyvin, kerääntyi suuri joukko talonpoikia, jotka valitsivat Jaakko Ilkan Ilmajoen pitäjästä johtajakseen, jonka päällikkyyden alla he hyökkäsivät Hämeeseen ja Karjalaan sieltä karkottaakseen huovit ja hävittääksensä Klaus Flemingin, Akseli Kurjen, Antti Boijen sekä Antti Larssonin sukukartanoista sekä vihdoin hävittääksensä Turun linnan³.

Sen jälkeen varusteli Ilkka (Illikin) etenkin Pohjois-pohjalaisten kanssa vahvasti Hämeessä vuoden 1597 alussa, missä he menettelivät samalla tavalla kuin Pohjanmaallakin. Flemingille ei tämä menettely ollut tuntematonta, mutta sen ehkäiseminen viipyi Turussa, kunnes Ilkka oli jo Pirkkalan⁴ pitäjässä, mistä Flemingin ratsuväki vihdoin hänen karkotti ja ajoi häntä takaa Hämeen metsässä.

Kuitenkin määrättiin Abrahami Melkerinpoika voudiksi Pohjanmaalle⁵, ja hän otti Jaakko Ilkan ja Pentti Poutun kiinni sekä useita muita heidän kanssaan, joita hän piti kiihoittajina meteleihin kuningasta vastaan, joista viimemainittu kuoli vankeudessa surkealla tavalla, mutta edellinen, nimittäin Ilkka ja 5 muuta talonpoikaa mestattiin ja teilattiin Turussa. Tämän tahtoivat Pohjois-pohjalaiset kostaa, ja sen vuoksi kokoontui rahvas kemissä, Iissä, Oulussa, Limingassa, Salossa, Pyhäjoella, Kalajoella, Lohtajalla ja Kokkolassa kirkolle Abr. Melkerinpoikaa vastaan, löi osan hänen miehistöstään⁶ ja ajoi hänen pakoon missä muutamat Kokkolan talonpojat sitten vangitsivat hänen, veivät Tukholmaan ja vihdoin siellä hänen kaulansa katkaistiin⁷.

Kun nyt kuninkaan puoluelaiset olivat kaatuneet Kokkolan luona, nousi suuri osa muitakin suomalaisia uudelleen kapinaan ja pohjalaisia kokoontui yhä enemmän jatkamaan voittoansa ja samosi Ilmajoen kirkolle, missä he ottivat Abraham Melkerinpojan teilaamat toverinsa alas ja hautasivat ne kirkkomaahan. Eräässä Närpiön kylässä, johon oli jäänyt jälelle muutamia kuninkaan huoveja, vangitsivat he ne sekä upottivat ne sauvoimilla jään alle, kun eivät ne muuten mahtuneet niin pieneen puron, mikä oli kylän läheisyydessä. Naisväki kylässä oli niin äkämysytynyt ja toimeliasta, että he löivät sangoilla ja maitohulikoilla rikki vankien päitä.

Tähän aikaan tuli Israel Larssen syntyisin Hernösandista ja joka ennen oli ollut voutina Ruotsissa, herttua Kaarlon käskystä käskynhaltijaksi Pohjanmaalle; häntä ottivat talonpojat vastaan suurella ilolla ja tekivät hänestä päällikön itsellensä, ennen mainitun Hannu Krankan tilalle. Kuitenkin riensi Klaus Fleming 2500 ratsun kanssa talonpoikia vastaan, ja kehoitti heitä ystävällisesti että he verta vuodattamatta palaisivat kotiinsa, osoittaisivat kuuliaisuutta kuninkaalle sekä maksaisivat veronsa; mutta talonpojat eivät hyväksyneet mitään esityksiä, vaan menivät joen yli Ilmajoella, ja alkoivat ampua kanuunoillaan Flemingin huoveja, jotka talonpoikain paljoudesta huolimatta pian saarsivat heidät kokemattomina, tappoivat osan ja ottivat osan vangiksi. Täällä kaatui noin 5 000 talonpoikaa, joista osa sidottiin tusinan suuruisiin kimppuihin ja kastettiin joessa sekä vedettiin ylös, kunnes he saivat kuolla kauhealla tavalla; mutta talonpoikain johtomiehiä pidettiin vankina. Ennen mainittu johtaja, Israel Larssen pakeni heti tappelun alussa ja eleli kauvan metsässä. Fleming hävitti sitten Kyrön pappilan, koska sikäläinen kirkkoherra Simuna Slurck oli kiihottanut rahvasta, jota Lohtajan, Kokkolan⁸, Pietarsaaren ja Vöyrinkin⁹ kirkkoherrat olivat tehneet, jotka hän antoi talonpoikain kanssa tuoda luoksensa ja puhutteli heitä ankarasti, rankaisi osaksi lyönneillä ja pahoinpitelyllä, osaksi pakoitti heitä kiskomaan hampain tiilikiviä irti muurista, ja nuhteli heitä siitä, että he olivat uhanneet sillä tavalla repiä maahan Turun linnan, päästi ne vapaaksi ankaroilla varoituksilla kuuliaisuuteen, antoi ottaa haudoista talonpoikien hautaamat ennen teilatut ruumiit ja panna ne taasen teileille¹⁰. Kun nyt siis suurin osa Pohjanmaan reippaimmasta miehistöstä häpeällisesti oli maahan kaadettu, ja Ilmajoki kuletti heidän hyytynyttä vertaan halki haaleitten koskiensa, oli melkein koko maa autiona ja melu vihdoinkin lopussa.

Paitsi näitä kerrottuja tapahtumia, on myöskin tietoja kolmesta erityisestä tappelusta, jotka tapahtuivat ennen tätä melua talonpoikain ja kuninkaan huovien välillä, jotka ovat jääneet joko puuttuvien tietojen tähden paikasta taikka vähemmän arvonsa tähden unohduksiin historian kirjoittajilta. Ensi tappelu, joka oli samalla alkuna koko nuijasotaan, tapahtui Isokyrössä kuninkaan ratsuväen etuvartioston kanssa, joka oli vetäytynyt pohjoisesta eteläisempiä pitäjiä kohden. Toinen tappelu oli kohta sen jälkeen koko ratsuväen kanssa Santavuorella, ja kolmas vähän ajan kuluttua Hämeen metsässä, missä ratsuväki oli tehnyt varustuksia, antaen aina sen edun talonpojille, että heidän intonsa veisi heitä kauvemmaksi Hämettä kohden, josta ne sitten kuitenkin ennen mainitulla tavalla saivat poistua takaisin. Tässä voi kuitenkin epäillä, johtuiko talonpoikain voitto näissä taisteluissa heidän urhoollisuudestaan tai oliko ratsuväki jonka Fleming oli käskenyt perääntyä, ollut haluton tekemään vakavaa vastarintaa.

Mitä Pentti Pouttuun tulee, niin väitetään yleisesti hänen olleen syntyisin Kokkolan pitäjästä, Ristirannan kylästä Vanhastatalosta, jota sen vuoksi myöskin on sanottu Vanhantalon Pentiksi. Tämä näyttää eroavan Wervingin kertomuksesta, että hän oli asunut Isokyrön pitäjässä; mutta molemmat kertomukset voinee helposti siten yhdistää, että hän oli syntyisin Kokkolan Vanhastatalosta ja sitten oli muuttanut Kyröön sieltä.

Päällikkönä niillä Kokkolan talonpojilla, jotka veivät Abrahami Melkierpojan vankina Tukholmaan, sanotaan olleen erään talonpojan Mustasaaren pitäjästä, Ison Niilon nimeltä, joka Joulu-aamuna oli lukinnut saarnatuolin oven Mustasaaren kirkossa Abrahamin katoolilaisen papin eteen, niin ettei tämä saisi Joulupäivänä siellä saarnata; meni sitten Korsholman linnaan ja otti kiinni Abrahamin sekä vei hänet kädet taakse sidottuna reessä, kuten ennen on mainittu Tukholmaan.

Näitä kertomuksia olen saanut erittäinkin herra raatimies Jaakko Falanderilta ja näyttää olevan sitä enemmän syytä ne tässä esittää, kun hänen iso-isänsä, Kokkolan kirkkoherra, Erkki Falander, vähän yli 50 vuotta Nuijasodan jälkeen on ne maasta kerännyt, ja sitä paitsi ovat ne enimmin yhdenmukaisia niitten kanssa, mitä meidän luotettavimmat historioitsijat ovat esittäneet. Ainut, mikä tässä kertomuksessa näyttää ristiriitaiselta, on kysymys Kokkolan tappelusta, josta mainitaan, että Pentti Pouttu olisi ollut johtamassa pohjoisen rahvaan lähtöä; että Abrahami Melkerinpoika olisi viety jo ennen tätä tappelua Tukholmaan; että tämä tappelu olisi ollut viimeinen Nuijasodassa; että taistelijat olisivat eronneet vasta myöhäisen illan tullen, molemmin puolin epävarmoina voitosta; ja että vihdoinkin talonpojat olisivat lähteneet pohjoista kohden. Kun kuitenkin tunnetaan, että Pentti Pouttu ennen tätä pohjoisen rahvaan retkeä jo oli kuollut vankeudessa; että Abraham Melkerinpoika ennen mainittuine sudennahkapälsyineen oli läsnä 50 huovinsa kanssa tässä taistelussa; ettei tämä tappelu ollut viimeinen, vaan tapahtui ennen viimeistä verilöylyä Ilmajoen jäällä, ja lopuksi, ettei rahvas tietämättömänä taistelun lopullisesta tuloksesta kääntynyt takaisin Kokkolasta pohjoista kohden, vaan eteni vielä edemmäksi Ilmajoelle.

Kun koko tätä talonpoikain käyttämäin aseitten synnyttämää melua on kutsuttu Nuijasodaksi¹¹, niin en ole pitänyt sopimattomana liittää tähän suunnittaisen piirrustuksen noista omituisista nuijista, joita vuoteen 1715 on Kokkolan pitäjän kirkonholvissa säilytetty jälkimaailmalle muistoksi. Katso kuvia A ja B. Muitten ratkaistavaksi jätän, ovatko kaikki sellaiset nuijat kelvanneet lyöntiaseiksi ja eikö yhtä osaa kuitenkin ole käytetty ainoastaan sotamerkkinä, koska ne varsinkin murhan tarkoitukseen näyttävät sopimattomilta. C ja D on kaksi nuijaa, jotka ovat Sääksmäen kirkossa, joista maanmieheni, herra Heikki Wegelius on minulle antanut piirrustukset.

Viitteet:

1. Katso Jon. Wervingin kun. Sigismundin ja kun. Kaarlo IX:nnen historiaa, ensi osaa, siv. 293. (ylös)
2. Pag. 229. (ylös)
3. Pag. 322. (ylös)
4. Tässä pitäjässä pitäisi kertomusten mukaan olla paljon nuijia, samanlaisia kuin Kokkolassakin, jotka lienevät jätteitä tästä pohjalaisten retkestä. (ylös)
5. Tälä Abrahamilla oli tosin herra kanslianeuvos Antti Anton von Stiermanin muistutusten mukaan Wervingin hist. ensi osan sivu 329, kun. Sigismundin valtakirja voudiksi Pohjanmaan pohjoisessa rovastikunnassa, mutta että hänen valtansa ulottui myöskin niille seuduille Pohjanmaata, jotka nyt kuuluvat eteläiseen osaan, näkyy siitä, että hän oli vanginnut Jaakko Ilkan Ilmajoelta ja Pentti Poutun Kyröstä, molemmat pitäjät ollen Etelä-Pohjanmaalla. Kun häntä vastaan hyökättiin Kokkolassa, ei talonpoikain kapina voinut olla hänelle tuntematon, jos hän olisi oleskellut pohjois osassa, vaan hän näyttää marssineen etelästä päin pohjoista kohden, ja silloin on häntä vastaan hyökätty Kokkolassa. (ylös)
6. Wervingin kertomuksen mukaan ei kuninkaan väkeä tässä tilaisuudessa olisi ollut enempää kuin 50 ratsumiestä, jotka joutuivat aamuhämärissä väijyksissä olevain talonpoikain saaliiksi, ja 22 tapettiin heistä, ennen kuin he ehtivät miekkaansa paljastamaan, joitten joukossa oli myöskin gab. trälod, kreivi Abraham Pietarinpoika Brahen opettaja, jonka pojanpoika Antti Jönsson aateloitiin 1677 ja sai nimekseen Ridderlodh. Omituista on, että Abraham tällä kertaa siis pääsi pakoon, kun hän antoi sudennahkaturkkinsa Hannu Krankalle, Limingan talonpoikin johtajalle, joka oli vaatetuksensa tähden saamaisillaan kuoleman osaksensa. (ylös)
7. Werving Lot. Git. (ylös)
8. Silloin Carolus Erici Sursill oli kirkkoherrana Kaarlelassa. (ylös)
9. Wirmå tarkoittanee Wörå etc. (ylös)
10. Siv. 336 seur. (ylös)
11. Tästä ja muista asianhaaroista voidaan lukea koko edellinen osa Disp. Nuijasodasta Pohjanmaalla. (ylös)

Lähde:
Jakob Chydenius, Om Gamle Carleby, avhandling i två delar, 1754.

Alkuperäinen teksti ruotsiksi

Nuijista