Linnaleirin tuottama rasitus ja sen sisältämä laittomuus ja väkivalta kasvoivat jyrkästi juuri nuijasotaa edeltävinä vuosina. Rasitus ei päättynyt myöskään, kun Ruotsin ja Venäjän sota vihdoin päättyi 1595.
Keskustelua linnaleiristä
Alun perin linnaleiri tarkoitti sotaväen majoittamista kruunun tai valtakunnan suurmiesten omistamiin linnoihin, linnoituksiin tai varakkaimpiin taloihin. Se käsitettiin siten vastakohdaksi kenttäleirille eli sotaväen majoitusmuodolle itse sotatoimialueella. Linnaleiriä käytettiin siis pääasiallisesti sotaretkien väliajoilla, etenkin talvella, jolloin taistelutoiminta tavallisesti keskeytyi.
Pohjanmaan talonpoikien linnaleirirasitus alkoi vasta 1570-luvulla eli pian sen jälkeen kun valtakunta oli joutunut uuteen sotaan Venäjää vastaan. Talonpojille määrätyt ylimääräiset sota-apuverot muuttuivat vähitellen sotaväen suoranaiseksi elättämisvelvollisuudeksi. Majoitus- ja kestitysvelvollisuus kävi erittäin raskaaksi.
1590-luvulla Suomessa oli kymmenen täyttä jalkaväki- eli nihtilippukuntaa. Niiden yhteinen vahvuus ylti parhaimmillaan likimain 5 000 mieheen. Ratsuväen määrä vaihteli samaan aikaan 1 000:sta 1 600 huoviin. Lisäksi oli laivaväkeä, tykistöä ja ulkomailta pestattuja palkkasotureita. (Heikki Ylikangas, Nuijasota, 1996)
Linnaleirijärjestelmän aiheuttamaa rasitusta on toistaiseksi tutkittu varsin vähän. Laiton kanto oli kuitenkin aivan tavallista, ja sama seutu saattoi yhden ryhmän lähdettyä joutua maksamaan saman tai suuremman summan toiselle.
Rasituksen tiedetään merkinneen tuhoisinta suoneniskua, mikä talonpoikaisväestöä kohtasi. Talonpoikaistilojen määrä itse asiassa väheni ja säädyn väkiluku laski. Voudintilien mukaan vuonna 1566 tiloja Suomessa oli 35 543 ja vuonna 1593 suunnilleen 29 000. Vuoden 1593 luvussa on lisäksi mukana 5 000 autiotilaa.
Anneli Mäkelä esitti väitöskirjassaan vuonna 1979, että linnaleiritavarat otettiin kruunun verotuotosta, jolloin linnaleiri - lukuun ottamatta tosin yleistä sotaväen mielivaltaa - ei merkinnyt lisärasitusta talonpojille. Tämän tulkinnan ovat mm. Eljas Orrman ja Rainer Fagerlund osoittaneet täysin virheelliseksi. Todellisuudessa talonpojat maksoivat linnaleirin vakinaisten ja ylimääräisten verojen ohella, niiden lisäyksenä.
Eljas Orrmanin laatima kaavio vero- ja linnaleirirasituksesta.
Linnaleirin tuottama rasitus ja sen sisältämä laittomuus ja väkivalta kasvoivat jyrkästi juuri nuijasotaa edeltävinä vuosina. Rasitus ei päättynyt myöskään, kun Ruotsin ja Venäjän sota vihdoin päättyi 1595.
Lähteet:
Armas Luukko Etelä-Pohjanmaan historia I-II, 1950 Heikki Ylikangas Nuijasota, ajanmukaistettu painos 1996 Eljas Orrman Bebyggelsen i Pargas, St. Mårtens och Vemo socken. Historiallisia tutkimuksia 131, 1986 Rainer Fagerlund Sotilasrasitukset Varsinais-Suomessa 1523-1617. Varsinais-Suomen historia V:7 1991 Anneli Mäkelä Hattulan kihlakunnan ja Porvoon läänin autioituminen myöhäiskeskiajalla ja uuden ajan alussa. Väitöskirja.
Helsingin yliopisto. Historiallisia tutkimuksia 109, 1979.Heikki Ylikangas Linnaleiri, autioitumisen ja siltä säästymisen selittäjänä.
Historiallinen Aikakausikirja No 3, 1979. sivut 230-235.Anneli Mäkelä Nuijasota ja autioituminen.
Historiallinen Aikakausikirja No 4 1979. sivut 342-344.
Kansannousuun liittyneet alueet
