Ljungo Tuomaanpoika

pappi, valtiollinen toimihenkilö, lainsuomentaja. Myöhäisen tiedonannon (Strandbergin) mukaan syntynyt Limingassa, kuol. 1610. Vanhemmat (todennäköisesti): Limingan kirkkoherra Tuomas Ingonpoika (esiintyy asiakirjoissa vuosina 1549-74) ja tämän vaimo Dordra.

L:n arvellaan opiskelleen Turun katedraalikoulussa ja Upsalan yliopistossa. V. 1576 hän tuli Pyhäjoen, 1581 Saloisten ja 1592 Kalajoen kirkkoherraksi. Kukin näistä seurakunnista käsitti silloin useita nykyisiä pitäjiä, joten L. tuli toimineeksi sielunpaimenena melkein koko keskisen ja pohjoisen Pohjanmaan kansan keskuudessa. Myöhemmin hän oli myöskin Pohjois-Pohjanmaan rovasti. Hän kuului 1593 Upsalan kokouksen päätöksen allekirjoittajiin.

L. tunsi Pohjanmaan väestön kärsimykset ja pyrkimykset omikseen ja käytti kykynsä ja vaikutusvaltansa sen vaikeiden olojen huojentamiseen. Elettiin alituisten rajarauhattomuuksien aikaa, jolloin Venäjän-puoleiset naapurit tekivät tuon tuostakin hävitys- ja ryöstöretkiä Pohjanmaan jokivarsille. Kun hallitus alkoi lähettää sotaväkeä näille seuduille, seurasi siitä majoitus- ja verorasituksia, jotka kohtasivat raskaina myöskin papistoa. L. mainitaan näihin aikoihin niiden pohjalaisten lähetystöjen jäsenenä, jotka kävivät valittamassa Kaarle herttualle kuningas Sigismundin käskynhaltijan Klaus Flemingin julmuuksia. Vähitellen kansan tyytymättömyys kehittyi kapinaksi, joka johti nuijasotaan. Kun Jaakko Ilkan eteläpohjalainen talonpoikaisarmeija oli uudenvuodenpäivänä 1597 lyöty Nokialla, nousivat keski- ja pohjoispohjalaiset vuorostaan aseisiin, ja L. yhdessä Gabriel veljensä ja Hannu Fordellin kanssa esiintyi heidän puoltajanaan.

Melkein samalla hetkellä kuin Fleming voitti uuden kapinallisten joukon Santavuorella, esitti L. helmik. 25 p. Arbogan kirkossa valtakunnan säädyille ponnekkaasti ja asiallisesti Pohjanmaan tapahtumien kehityksen, vaikuttaen siten voimakkaasti asioiden kulkuun. Flemingin kuoltua sam. v. L. ryhtyi yhdessä muiden Pohjanmaan pappien kanssa neuvotteluihin uuden käskynhaltijan Arvid Stålarmin kanssa säästääkseen maakuntansa uusilta sisäisen sodan kauhuilta. Tammikuussa 1598 Mustasaaresssa pidetyssä kokouksessa saatiinkin jonkinlainen sovinto aikaan. Puuha ei kuitenkaan miellyttänyt Kaarle herttuaa, ja kun tämän Pohjanmaalle lähettämä käskynhaltija Hannu Hannunpoika, Monikkalan herra, käyttäytyi ärsyttävästi, lähti L. taas lähetystön mukana Tukholmaan. Hänen asemansa muodostui tämän jälkeen erittäin vaikeaksi, sillä Hannu Hannunpoika kohdisti vainonsa häneen, koettipa saattaa hänet herttuan silmissä epäluulon alaiseksikin, mutta rauhan palattua ja Suomen papiston toiminnan tultua selvitetyksi Linköpingin valtiopäivillä 1600 hän saavutti uudelleen ansaitsemansa luottamuksen. Helmikuussa 1602 herttua vieraili Suomesta palatessaan perheineen L:n pappilassa.

Kotimaakunnan rajoja ulommaksi tähtäsi L:n työ Ruotsin maan- ja kaupunginlakien suomentamiseksi. Siihen hän ryhtyi nuijasodan jälkeen pohjalaisten pappien ja ystäviensä kehoituksesta sekä kuultuaan, että myöskin Kaarle herttua toivoi jonkun ryhtyvän tähän työhön. Toimiessaan pappisvirkansa ohella lainlukijana L. oli kokenut, miten suomenkieliset henkilöt joutuessaan lainkäyttäjiksi eivät vaillinaisen ruotsintaitonsa vuoksi voineet oikein ymmärtää ruotsalaista lakia ja sen vanhentuneita sanontatapoja sekä miten ruotsalaiset tuomarit eivät kyenneet jakamaan oikeutta suomalaiselle kansalle. Se maanlainkäännös, jonka Tukholman suomalainen kappalainen Martti oli puoli vuosisataa aikaisemmin tehnyt ja joka käsinkirjoitettuina jäljennöksinä lienee ollut käytännössäkin, oli L:n mielestä epäluotettava. Omasta suomennoksestaan hän toivoi koituvan hyötyä koko isänmaalle. Hän sanoi käännöksessään käyttäneensä Pohjois-Suomen,s.o. Turun seudun ja Pohjanmaan murretta, joka on selvintä ja jota kaikki suomalaiset ymmärtävät, kun taas Uudenmaan ja Karjalan murteet ovat muukalaisuuksien turmelemia ja hämäläismurre on epämääräistä sekamurretta.

Kysymyksessä suomen kirjakielen pohjaksi asetettavista kansanmurteista L. on siis selvästi ilmaissut oman, Agricolasta hiukan eriävän kantansa. V. 1601 valmistui "Ruodzin waldakunnan maan elj taloin poicain laki, Ruodzin kielestä Suomen kielelle tulkittu" ja 1609 "Kaupungin lakj Ruodzin waldakunnasa Suomen kielin". Näihin aikoihin oli ryhdytty ruotsalaisten lakien julkaisemiseen (maanlaki ilmestyi 1608), ja Kaarle IX:n tarkoituksena oli samalla saattaa suomalaiset käännökset julkisuuteen. V. 1610 ruvettiinkin painattamaan L:n suomentamaa maanlakia, jota Olavi Elimaeus näyttää vielä tarkastaneen ja johon hän lienee lisäksi suomentanut kuninkaalliset vahvistuskirjat, mutta työ keskeytyi toista koearkkia painettaessa nähtävästi kuninkaan kuoleman johdosta. L:n käännös oli unohdettu, kun vuosisadan puolivälissä uudelleen heräsi kysymys suomenkielisen lain julkaisemisesta, mutta käsikirjoituksena se on säilynyt Tukholman kuninkaallisessa kirjastossa, ja 1852 W.G. Lagus toimitti sen julkisuuteen - valitettavasti kovin epätyydyttävällä tavalla. - On ilmeistä, että L. on seurannut verraten orjallisesti mainitun edeltäjänsä herra Martin käännöstä, mutta useita huomattavia parannuksia ja itsenäisiäkin piirteitä voi hänen työssään todeta. Se on varsinkin pohjalaisten murreominaisuuksiensa vuoksi mielenkiintoisimpia suomen kielen muistomerkkejä Ruotsin vallan ajalta.

Puoliso: Margareeta, joka leskeksi jäätyään meni uuteen avioliittoon Kalajoen nimismiehen Niilo Eerikinpojan kanssa (kuol. ennen v:ta 1663).

Lähteitä:

Herr Liungs berättelse om thett Österbotnske mordett
(vuodelta 1597, E. Grönbladin julkaisema kokoelmassa handl. rör. klubbekriget I, 1843)
K.G. Leinberg, Handlingar rörande finska kyrkan och presterskapet I, III (1892, 1898)
W.G. Lagus, Om finska lagöfversättningar (1863)
J.J. Tengström, Finland och finska lagöfversättningarna (Suomi II:2, 1864)
V. Malin, Kielellinen ja sanastollinen tutkimus Ljungo Tuomaanpojan lainkäännöksistä
(Suomi II:19, 1886)
A.H. Snellman, Ljungi Tuomaanpoika (Hist. arkisto XVI, 1900)
K.R. Melander, Muutamia tietoja Ljungi Tuomaanpojan perheestä (Hist. arkisto XXI, 1909)
J. Laurosela, Äänihistoriallinen tutkimus Etelä-Pojanmaan murteesta I-II (1913-14)
A.V. Koskimies, Agricolasta Juteiniin (1921)
V. Kilpi, Suomenkielisen kirjallisuuden varhaispainokset vuoteen 1642
(Hist. tutkimuksia A.H. Virkkusen kunniaksi, 1924)
A. Penttilä, W.G. Laguksen julkaisema Ljungo Tuomaanpojan lainkäännös
(Virittäjä, uusi jakso XXX, 1926).

M. Rla.

Kansallinen elämäkerrasto