| Kaarlelan Ristirannan kylä |
|
Ristirannan
kylä oli 1500-luvun keskivaiheilla tiheään asuttu ja luonteeltaan
osittain kalastajakylä. Kylä ulottui Mesilästä pohjoiseen Suntiin
asti, ja vuoteen 1608 asti siihen kuului alue Suntin toiselta puolelta
lukuun ottamatta Hakalaxia ja Närvilää, jotka kuuluivat Kaustarin
kylään.
|
|
Niistä
32 tilasta, jotka vuonna 1558 kuuluivat Ristirantaan, oli vuonna 1608
jäljellä ainoastaan 20. Kaarlelassa ei ollut toista kylää, jossa tilojen
lukumäärä olisi laskenut yhtä paljon.
|
|
Koska
Kokkolan kaupunki perustettiin Ristirannan kylän maille vuonna 1620
ja tilannimet otettiin Kaarlelassa käyttöön vasta 1647, ei Ristirannan
tiloille löydy virallisia nimiä. Kun kaupunki perustettiin, joutui
12 Ristirannan tilaa kaupungin maiksi. Ainoastaan muutama niistä voidaan
vanhojen karttojen avulla sijoittaa oikeisiin paikkoihinsa.
|
|
Merkillistä kyllä Lars Back, joka kirjoitti Kaarlelan pitäjän
historian, ei huomannut, että myös Gammelgården (Vanhatalo) on merkitty karttoihin
vuodelta 1767. Vanhatalo on se tila, josta Pentti Poutun otaksutaan olleen kotoisin. |
|
Tarharannan kahakan yhteydessä mainitaan nimismiehen talo ja lukkarin talo.
|
|
Maunu
Elefinpoika (Sund) toimi nimismiehenä vuosina 1587-89, 1592-95 ja
1599. Vuosilta 1596-97 tieto puuttuu, mutta vuonna 1598 nimismiehenä
toimi Jöns Matinpoika Hakalax. Tämän mukaan on hyvin todennäköistä,
että Melkiorinpojan kolme kirjeentuojaa hukutettiin Suntiin Ristirannan
tai Hakalaxin edessä.
|
|
Hannu
Östeninpoika nimitettiin lukkariksi vuonna 1588. Missä hän asui nuijasodan
aikana, ei ole tiedossa. Hannu Östeninpojalla oli Kallisen tila hallussaan
vuosina 1606-09.
|
|
Talonpoikaisjohtaja Maunu
Winick oli Lars Backin mukaan
Maunu Olavinpoika, joka oli Widnäsin
tilan isäntänä
vuosina 1583-95. Se, että häntä kutsuttiin Winickin Maunuksi, johtui
Backin mukaan siitä, että hänellä oli jonkinlainen side Vinickin tilaan,
joka sijaitsi jossain Widnäsin tilanlähellä.
|
| Mistä tulit ? |
| Pentti
Pouttu
Nokian retki (Maunu Winick)) Henkilögalleria (Maunu Winick) |
| Seuraavat aiheet |
| Jacob
Chydenius nuijasodasta Nuijista |