Sähköinen asiointi

Lomakkeet

NUORISOTYÖ

Sähköiset palvelut

Sähköiset lomakkeet

Yleisavustus
Nuorisoyhdistyksille myönnetään vuosittain yleisavustusta nuorisoyhdistyksen yleisen toiminnan tukemiseen. Yleisavustusta haetaan yleisavustuslomakkeella. Avustus myönnetään ainoastaan hakemuksesta, joka täydellisin liitteineen on jätetty määräajassa lautakunnan käsittelyyn.

Kohdeavustus
Kohdeavustuksella tarkoitetaan kertaluontoista avustusta. Tällaisia avustuksia ovat mm. jonkin erityisen ja tiettynä ajankohtana toimeenpantava tapahtuman toteuttamiseen myönnettävä avustus, nuorisotutkimuksen suorittamiseen ja uusien työmuotojen kokeiluun myönnettävä avustus, matka-avustus sekä toimintaa palvelevan kaluston tai välineistön hankkimisen avustus. Kohdeavustusta haetaan yleisavustuslomakkeella. Kohdeavustusta voidaan hakea vuoden aikana ilman määräaikaa. Anomukset käsitellään saapumisjärjestyksessä.

Kansainvälisentoiminnan avustus
Myönnetään a) Ystävyyskuntatyöhön perustuvan toiminnan avustamiseen b) kansainvälisen tapahtuman toteuttamiseen ja ulkomaisten vieraiden vastaanottamiseen c) piiri- ja keskusjärjestön järjestämään kansainväliseen toimintaan osallistumista varten d) yhdistyksen jäsenten osallistumiseen kansainvälisen järjestön tai sisar/veljesjärjestönsä toimesta järjestettävään tilaisuuteen. Avustusta haetaan vuoden aikana ilman määräpäivää vapaamuotoisella hakemuksella tai yleisavustuslomakkeella.

Varhaisnuorisoavustus
Avustusta myönnetään yhdistykselle jokaista sellaista toimintakertaa kohden, jossa ohjaajan lisäksi on ollut vähintään viisi alle 14-vuotiasta yhdistyksen jäsentä. Avustusta haetaan kaksi kertaa vuodessa kesäkuun ja joulukuun loppuun mennessä varhaisnuorisoavustuslomakkeella.

Nuorisoavustus
Avustusta myönnetään yhdistyksille jokaista sellaista toimintakertaa kohden, jossa ohjaajan lisäksi on ollut mukana vähintään viisi 14-28-vuotiasta yhdistyksen jäsentä. Avustusta haetaan kaksi kertaa vuodessa kesäkuun ja joulukuun loppuun mennessä nuorisoavustuslomakkeella.

Koulutusavustus
Koulutusavustusta voidaan myöntää nuorisoyhdistyksen omaan koulutustoimintaan sekä nuorisoyhdistyksen piiri- ja keskusjärjestön tai muuhun koulutustoimintaan osallistumista varten. Piiri- ja keskusjärjestön tai muun yhteisön järjestämälle nuorisotoimintaa käsittelevälle kurssille osallistumiseen voidaan myöntää avustusta matka- ja kurssimaksukuluihin. Avustusta haetaan vuoden aikana ilman määräpäivää koulutusavustuslomakkeella. Anomukset käsitellään saapumisjärjestyksessä.

Leiriavustus
Avustusta myönnetään nuorisoyhdistyksen järjestämään nuorisoleiritoiminnan tukemiseksi. Avustusta haetaan vuoden aikana ilman määräpäivää leiriavustuslomakkeella. Anomukset käsitellään saapumisjärjestyksessä.

Toimitila-anomus
Toimitilan vuokrakuluihin voi hakea avustusta vuoden aikana ilman määräpäivää toimitila-avustuslomakkeella. Anomukset käsitellään saapumisjärjestyksessä.

Nuorisotila-anomus
Hakemuksella voi anoa jatkuvaa käyttöoikeutta nuorisotalojen tiloihin.

 

Lomakkeiden palautusosoite:

Kokkolan kaupunki
Nuorisotyö
Kauppatori 5
67100 Kokkola

 

Kokkolan kaupunki
PL 43
67101 Kokkola
Kaupungintalo
Kauppatori 5
Puhelin (06) 8289111
Faksi (06) 828 9389
Sähköposti kokkola@kokkola.fi
Internet  www.kokkola.fi